Biography »
Annan elämä
Anna Eira Margarida Mourão de Melo e Abreu syntyi 7. helmikuuta vuonna 1990 Vantaalla. Hän syntyi perheeseen, jossa hänen isänsä Paulo on portugalilainen ja äitinsä Liisa suomalainen. Hänellä on myös viisi vuotta vanhempi isoveli Emil. Anna kuuluu Katolisen kirkon jäseniin. Perheen kaksikielisyyden ansiosta Anna oppi puhumaan äidinkielinään suomea ja portugalia ja hän osaa myös englantia, espanjaa sekä hieman ruotsia.
Suurineen silmineen, äidiltä perittyineen hymykuoppineen ja tummne hiuksineen Anna oli suloinen näky. Ja jos hän näytti valloittavalta, niin sitä hän myös olikin; puhetta Annalla riitti niin paljon, että muut eivät meinanneet saada puheenvuoroa. Sosiaalisuus on siis ollut Annalla pienestä pitäen. Anna oli perhepäivähoitajansa lempilapsi, mutta hän viihtyi hyvin ikäistensä kanssa myöskin. Riitaa ei haastanut koskaan, vaan oli herkkä, kiltti ja viaton. Jos joku joskus mahtoi torua, siitä pääsi herkästi itku.
Anna asui perheensä kanssa Portugalissa neljävuotiaasta kuusivuotiaaksi ja muutti esikouluikäisenä äitinsä ja veljensä kanssa Suomeen takaisin isän jäätyä Portugaliin. Myöhemmin Emil-veli muutti takaisin Portugaliin opiskelujensa vuoksi. Anna kertoo käyvänsä edelleen vähintään kaksi kertaa vuodessa Sintrassa, Portugalissa lomailemassa ja moikkaamassa isäänsä ja veljeään sekä parasta ystäväänsä Marinaa.
Musiikkiharrastus on ollut Annan elämässä mukana jo seitsemänvuotiaasta asti. Hän alkoi silloin soittamaan viulua ja suurin osa vapaa-ajasta kului Itä-Helsingin musiikkiopistossa, jonne äiti häntä kuskasi. Vuonna 2006 eli 16 vuotta täytettyään Anna päätti osallistua Idols-kilpailuun, koska hänellä oli haave laulajaurasta muun muassa idolinsa Alicia Keysin innoittamana. Hän keräsi jo koelauluissa kehuja tuomareilta, silmistä ja vittuilutaidoista laulutaitoon asti. Hän selviytyi teatteriviikonloppuun ja sieltä semifinaaleihin, joissa hän esitti Seetherin ja Amy Leen tunnetun kappaleen "Broken". Semifinaaleissa jo kansan äänet ratkesivat, jolloin viimeistään selvisi Annan potentiaalit Suomen omaksi popidoliksi. Hän pääsi huimilla ääniprosenteilla finaaliin, jossa hän kilpaili vihonviimeiseen finaaliviikkoon asti, sijoittuen toiseksi.
Omalla lattari- ja R&B-mausteisella tyylillään suomalaiset valloittanut Anna ryhtyi heti Idolsin jälkeen levytyssopimuksen saatuaan tekemään debyyttilevyä "Anna Abreu" tuottaja Raken kanssa. Levystä tuli moderni, mutta persoonallisin soundein höystetty loistava albumi, jolla Anna lauloi tietysti englanniksi. Mukana oli kuitenkin yksi portugalilainen ja yksi espanjalainen biisi. Lisäksi Anna keksi kappaleeseen "Ivory Tower" hieman mukaan portugalilaisia lyriikoita. Levy osoittautui yhdeksi vuoden 2007 suosituimmista levyistä kotimaassaan myyden ensin kultaa, sitten platinaa ja vuoden 2007 päätteeksi vielä tuplaplatinaa.
Uran edetessä Annalle tuli lisää mielenkiintoisia projekteja ja hän sai paljon näkyvyyttä Suomessa jättämällä esimerkiksi levynmyynnissä taaksen Idolsin voittaneen Ari Koivusen. Lisäksi Anna pääsi sponsoroimaan yhtä suosituimmista vaateliikkeistä, H&M:ää ja ansaitsi vuoden 2008 alussa Emma-Gaalasta vuoden naissolistin pystin. Hän oli vuoden sisällä keikkaillut ja tehnyt lukuisia haastatteluita, mutta palautui hetkeksi studion uumeniin suunnittelemaan tulevaa uutta levyään.
Kesällä 2008 Anna muutti myös avokumppaninsa laulaja Panu Larnoksen kanssa yhteen Vantaan rivitalohuoneistoon. Hän on välillä kiireiltään ehdittyään jatkanut myös Idoleita ja tähtiä -kiertueen vuoksi keskeytyneitä Sibelius-lukion opintojaan.
Lokakuussa 2008 ilmestyi kauppoihin hartaasti odotettu Annan toinen studioalbumi, joka oli saanut nimekseen "NOW". Anna oli Cosmopolitania lukiessaan saanut idean uuden levynsä kansikuvaan, ja siitä tulikin muotilehden kannen näköinen, johon viittaa myös levyn nimi. Albumin musiikkipuoli taas on tuttua Annaa, pienin lisämaustein - levyltä löytyy muun muassa myös enemmän dancea. Tuttuun tapaan levy on englanninkielinen ja siitä löytyy myös yksi espanjankielinen ja yksi portugalilainen biisi sekä portugalilaisia sanoja siellä täällä. Anna osallistui tällä kertaa myös itse levyn säveltämiseen ja sanoittamiseen.
Levyn ilmestyttyä Anna aloitti jälleen keikkailut, promootion esimerkiksi nimmarikiertueiden muodossa ja muut tärkeät tapahtumat. Uusi levy sekä Annan paluu listojen kärkeen saivat vielä kiinnostavan lisän, kun kauppojen hyllylle ilmestyi marraskuussa Annan ihkaensimmäinen fanikirja nimeltä "Aakkoset Annasta öisiin maanteihin". Kirjassa kerrotaan aakkosittain Annalle tärkeistä asioista hänen elämässään.
Maalis-Huhtikuussa Anna vetäytyi keikkatauolle ja palasi takaisin studioon työstämään kolmatta albumiaan. Kesällä julkaistiin Annan kolmannelta studioalbumiltaan single Music Everywhere. Elokuun lopulla julkaistiin jopa albumin kansi, ja täten saatiin albumin nimikin selville; Just a Pretty Face? tulee olemaan albumin nimi. Syyskuun alussa Anna esitti singlensä Music Everywheren Elämä Lapselle konsertissa, jossa hän oli jo kolmatta kertaa. Syyskuun loppuviikoilla Just a Pretty Face? -albumin kappalelista julkaistiin.
Ennen kesää Anna ja Panu erosivat, jonka vuoksi Panu muutti pois heidän yhteisestä kodista. Erosta luultiin pitkää ja riitaisaa, mutta toisin kävi. Tällä hetkellä Anna asuu Vantaalla parhaan ystävänsä Marinan kanssa, joka muutti Suomeen vuodeksi Portugalista. Anna on myöskin nähty pariin otteeseen Joonas -nimisen mallin kanssa.